Sarjahiihdot

Sarjahiihdot

Sarjahiihdot on seuran oma hiihtokilpailusarja, jossa jokainen voi testata omaa kuntoaan sekä kokea oikean hiihtokilpailun tunnelman. Sarjahiihtoihin saavat osallistua kaikki seuran jäsenet, myöskin hiihtokoululaiset. Seuran ulkopuolisille osallistumismaksu on 10 eur/kerta.

Pakilan Veto järjestää talvessa neljät sarjahiihdot, siten että eri hiihtotavat ja kilpailumuodot ovat edustettuina. Hiihtoja on perinteisellä ja vapaalla hiihtotavalla, väliaika- ja yhteislähtöinä. Matkoja on sprintistä aina kunkin ikäluokan normaaleihin kilpailumatkoihin saakka. Sarjat alkavat alle 6-vuotiaista ja jatkuvat sitten parillisina ikävuosina. Myös aikuisille ja seniori-hiihtäjille on omat sarjansa. Nuorimpien sarjassa normaalimatka on n. 500 m. Kauden päätteeksi kaikki vähintään kahteen sarjahiihtoon osallistuneet palkitaan sarjahiihtopokaalilla.

Sarjahiihdot hiihdetään lumitilanteen mukaan käytettävissä olevilla kilpareiteillä ja stadion-alueella.

Muistathan, että osallistujalla tulee olla ostettuna Skipassi tai lisenssi pl seuran ulkopuoliset kuntosarjan osallistujat, jotka kilpailevat omalla vastuullaan.

 Osakilpailut 2023

1. Sarjahiihdot

la 21.1. 11:00, perinteinen
Hiihdetään osana Nuorten Paloheinähiihtoja.

HUOM! Ei jälki-ilmoittautumista.


2. Sarjahiihdot, SkiGo -hiihdot

to 9.2. 18:00, N/M14 N/M16 vapaa, kaikki muut sarjat perinteinen

Sarjamatka
N6, M6, Sisusompa500 m
N8, M81 km
N10, M102 km
N12, M12, N14, M14, N163 km
M16, N18, M18, N20, M20, NYL, MYL, N35, M35, N45, M45, N55, M55, N65, M65, N75, M755 km

3. Sarjahiihdot

ti 28.2. 18:00, sprintti, vapaa

Sarjamatka
N6, M6, Sisusompa100 m
N8, M8, N10, M10300 m
N12, M12, N14, M14500 m
N16, M16, N18, M18, N20, M20, NYL, MYL, N35, M35, N45, M45, N55, M55, N65, M65, N75, M751,2km

4. Sarjahiihdot

ti 28.3. 18:00, pitkät matkat, vapaa

Sarja                                                                                                                                                                  matka
N6, M6, Sisusompa1 km
N8, M83 km
N10, M104 km
N12, M12, N14, M14, N45, M45, N55, M55, N65, M65, N75, M7510 km
N16, M16, N18, M18, N20, M20, NYL, MYL, N35, M35 15 km
Kuntosarja, 3 x 3 km9 km

Ohjeet 4. sarjahiihtoihin ti 28.3.2023 klo 18


Yleistä: Neljänsissä sarjahiihdoissa kisaillaan pitkillä matkoilla vapaalla hiihtotavalla yhteislähtönä. Erien lukumäärä riippuu ilmoittautuneiden määrästä ja käytettävistä reiteistä.

Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu näiden sivujen kautta viimeistään kilpailua edeltävänä iltana klo 19! 

Lähtölistat: Julkaistaan viimeistään kisapaikalla.

Kilpailunumerot saa noutaa valkoisen ajanottokopin läheisyydestä alkaen kello 17.00. Katso oma numerosi lähtölistasta etukäteen näiltä sivuilta tai ajanottokopin läheisyydessä olevalta ilmoitustaululta! Tule ajoissa paikalle!

Aikataulu: Ensimmäiset hiihtäjät lähtevät klo 18 (Sisu-10v). Sarjat hiihdetään nuoremmasta vanhempaan. Toinen erä lähtee noin klo 18.30.

Lähtö: Lähtö tapahtuu yhteislähtönä lähettäjän komentaessa paikoillenne, valmiit, nyt.

Reitit: Tämän hetken (28.3. klo 12) mukaan kilpailuissa käytetään 1 km:n, 3 km:n ja 5 km:n reittejä. Katso alla oleva kartta. 5 km:n reitillä ei ole latua kaikissa alamäissä.

Hiihtomatkat ovat 1 km - 15 km. Reitit matkoittain:

-1 km - nousu 1. mäen päälle ja lasku stadionille

-3 km - 3 km:n kilpalatu

-4 km = 3 km + 1 km

-10 km = 2 x 5 km ns vanha 5 km:n kilpalatu

-15 km = 3 x 5 km ns vanha 5 km:n kilpalatu.

Sarjahiihtojen tulokset

1-4 osakilpailua.

1. Sarjahiihtojen sarjat 20-sarjaan asti hiihdetään osana Nuorten Paloheinähiihtoja

Kokonaistulokset

Kaikki vähintään kahteen osakilpailuun osallistuneet palkitaan. Keskinäinen järjestys määräytyy osakilpailujen yhteenlaskettujen pisteiden mukaan siten että yhdessä osakilpailussa ensimmäiseksi sijoittunut saa 7 pistettä, toinen 5 pistettä, kolmas 4 pistettä, neljäs 3 pistettä, viides 2 pistettä ja muut kilpailuun osallistuneet yhden pisteen. Tasapisteissä paremmuus määräytyy keskinäisten sijoitusten perusteella.

Jos huomaat virheen tai sinulle herää kysymyksiä, lähetä viestiä Jari Niemiselle, jari.nieminen@kotiportti.fi .