Jäsenyys

Jäsenmaksut

 

  • jäsenmaksu kaudella 2026-2027 on 65€ (elokuu-heinäkuu) ja perhejäsenmaksu 135€

  • maksuvälineinä käy myös Edenren ja ePassi

  • jäsenmaksu maksetaan aina täysimääräisenä, liittymisajankohdasta riippumatta

Jäsenmaksun lisäksi valmennusryhmiin osallistuvien tulee maksaa oman ryhmänsä valmennusmaksu. 

Seura maksaa valmennusmaksun maksaneiden nuorten urheilijoiden hiihtokilpailuosallistumismaksut. Aikuisten ja valmennusryhmiin kuulumattomien osalta seura maksaa hiihtokilpailuosallistumismaksut viesteihin, SM- ja aluemestaruuskilpailuihin sekä kaikkiin seuran itse järjestämiin kisoihin. 

Seuran toimintaa pyöritetään pitkälti vapaaehtoisvoimin. Kilpailut ja tapahtumat ovat keskeinen osa elinvoimaisen seuran toimintaa niin yhteisöllisyyden kuin varainhankinnan kannalta. Pystymme sekä pitämään valmennuspuolen laadukkaana että harrastusmaksut maltillisina, kun seuran talous on kunnossa.

Tapahtumat eivät kuitenkaan synny itsestään eikä seura pyöri ilman vapaaehtoisia. Tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen edellyttää suunnitelmallisuutta ja riittävästi apukäsiä paikan päällä. Siinä urheilijoiden taustajoukot ovat avainasemassa – tapahtumat syntyvät innokkaan seuraväen yhteistyöllä. Tapahtumiin osallistuminen on myös erinomainen tilaisuus hahmottaa seuran toimintaa ja tietenkin oppia paremmin tuntemaan toinen toisiamme.

Seuratoimintaan voit osallistua myös liittymällä mukaan toimikuntaan, jolloin pääset kehittämään seuran toimintaa.

 

Voit liittyä Pakilan Vedon jäseneksi täyttämällä tämän lomakkeen.

Jäsenyyden päättäminen ja/tai valmennusryhmässä lopettaminen

Alla olevalla lomakkeella voit halutessasi erota Pakilan Vedosta ja/tai valmennusryhmästä. Täyttämällä ja lähettämällä lomakkeen tietosi poistetaan järjestelmästä ja/tai valmennusryhmästä. 

Lisätiedot oman ryhmän joukkueenjohtajalta tai susanna.nousiainen@pakilanveto.onmicrosoft.com

Emme hyvitä maksettuja jäsen- ja toimintamaksuja.

Mitä haluat tehdä?

Yksi lomake riittää kaikkien perhejäsenyyteen liitettyjen henkilöiden jäsenyyksien purkamiseen.

Jos ero koskee myös muita perhejäseniä, ilmoita tässä kaikkien muiden eroavien henkilöiden etu- ja sukunimet.

(Lomakkeen lähettäjän tiedot tulee löytyä eroavan jäsenen tiedoista.)